Mä olen kuullut ja lukenut että raskaana ollessa tunteet ailahtelee minne sattuu. Ollaan tässä mietitty miehen kans että oonko mä nyt eronnu "normaalista" tilasta kauheesti. Itse tunnen että oon ihan ku ennenkin ja samaa mieltä on mieskin.

Tässä googletin äidin nimellä. Äiti oli freelancer toimittaja ja kirjoitti pakinoita, näytelmiä.. En tiedä miksi ihmeessä rupesin googlettamaan. Tässä kirjoittaessani lyö vähän tyhjää, mutta kai se on vaan ikävä kun pistää googlettamaan omaa äitiään. Ja ehkä tää raskauskin sitten saa sen aikaan. Kun miettii ettei äiti tuu koskaan oleen läsnä muuta kun pilven päällä. Löysin kuitenkin joitakin juttuja äidistä, lähinnä äidin kirjottamista näytelmistä, mistä on sitten tehty juttu. Vähän tuli suru mieli.

Ehkä mä sitten olen hiukan herkässä tilassa, ainakin näin viime hetkillä ennen laskettua aikaa. Mutta ei musta silti tunnu siltä. Paitsi nyt kun on ajatellut äitiä. Siitä on nyt 4 vuotta ja 7 kuukautta kun äiti kuoli. Hirmu pitkä aika ja tuntuu että äiti olis ollut pois jo iät ja ajat. Vaikka oon ollu sitä mieltä että äiti pääsi pois täältä maan päältä tuntemasta kipua ja pahaa oloa, niin kyllä mä äidin oisin vielä halunnut pitää. Kukapa ei.

Onpas kello paljon. Mieskin on matkalla jo kotiin...meni taas ylitöiks...mikä ei oo kivaa. Kaipa minä kömmin tonne sänkyyn ihmettelemään tätä maailman menoa. Töissäkin tilanne on vaan sama. Kaks viikkoa enää ja sitten saavat olla. Enää en palaa.

Omii