Tänään tulee tasan kolme vuotta siitä kun rakas äitini kuoli.

Tää päivä on mennyt yllättävän rauhallisesti. Olen saanut luettua ison pinkan äitin kirjoittamia kirjeitä eräälle kirjeystävälleen joka kuoli viime vuoden marraskuussa. Tämä kirjeystävä testamentissaan vaati palauttamaan äitini kirjeet takaisin omistajalleen. Hän ei tiennyt että äiti oli kuollut kaksi vuotta sitten..Tämä ystävä sairasti dementiaa.

Aloitin kirjeitten lukemisen aikoja sitten. Kirjeet ovat vuosilta -86 vuoteen -95. Tiedoksi että minä olin myös samaisen henkilön kanssa kirjeenvaihdossa. Nämä kaksi ihmistä jakoivat henkisiä asioita ja samalla äiti kertoi lapsikatraan ympäröimästä elämästään. Voitte kuvitella miten antoisaa luettavaa kirjeet ovat. Äitini oli toimittaja. Vielä pengon kirjeystävän kirjeet äidilleni äidin tavaroista niin paketti on täydellinen.

Muut sisaruksistani, eivät pysty lukemaan näitä kirjeitä. Eivät ainakaan vielä. Tämä on siis minun mielipiteeni, etteivät he pysty vielä lukemaan, kun minusta tuntuu siltä... Mietin tässä että mikä minussa on niin erilaista kuin heissä? Miksi minä pystyn niitä lukemaan? Toki on haikea olo niitä lukiessa, mutta mitä vain kuhan saan olla äidin lähettyvillä. Ja näin tunnen olevani. Kirjeet vievät äitini päähän ja se on kiehtovaa. Ja sallin sen itselleni, koska äidistä on aika jättänyt.

Kirjeitä oli lähemmäs 80 kappaletta. Kirjeet ovat kuin iso kirja.

Kirjoitan tähän nyt äidin muistoksi yhden hänen kirjoittamistaan pakinoistaan joita julkaistii TS:ssa vuosina -86 jne...

KOTIYMPYRÖISSÄ (nimet muutettu, koska äiti kirjoitti meistä lapsista enkä ole vielä kysäissyt kaikilta että saanko julkaista nimillä.EDIT: julkaisen nyt nimet. Tässä esiintyvät minä ja isosiskoni "Miina"= Vilhelmiina)
Punainen on rakkautta

Vilhelmiina, esikoululainen, ei voi panna ylleen mitään punaisia vaatteita, koska se, jolla on punaista, rakastaa. Ymmärtämättömyyttäni ostin hänelle pikkuhousut, jossa oli punaisia sydämiä. "En varmaankaan pistä, YÄK!" sanoi Vilhelmiina, "sydämet on rakkautta", hän tähdensi.

Vilhelmiinan kummisetä on sanonut, että sitten ku Vilhelmiina tätyttää viisitoista vuotta, hän ostaa isälle pienoiskiväärin, jolla isä voi ampua sulhasten moponrenkaat hajalle. Kiväärin voisi ostaa jo melkein nyt, niin monta orastelevaa romanssia olen saanut seurattavakseni.

Aitonaiselliseen tapaan Vilhelmiina pitää romanseissaan yllä todella dramaattista jännitettä. Kun Elmo lähetti hänelle Ruotsista kortin, jossa oli todella makee punkkaritytön ja -pojan kuva, Vilhelmiina repi sen, koska siinä oli jonkinverran, mutta riittävästi punaista eli rakkautta. Minulle kerrottiin myös, kuinka huolella Elmo oli kerran valinnut Vilhelmiinalle sopivanvärisen huulipunan. "Tästä Vilhelmiina varmasti pitää", oli Elmo sanonut. Mutta itse lahjoitustilanteessa kävi niin, että Vilhelmiina ojensi nokkapystyssä huulipunan takaisin ja selitti, että hän pitää ainoastaan vaaleanpunaisista värisävyistä.

Vilhelmiinan äksyily, temppuilu ja kommervenkkeilu poikien kanssa ei ole mistään opittua eikä minkään käyttäytymismallin matkimista. Se on aitoa sukupuolten välistä peliä, jossa naisen kaikki sälänkäännöt, kiellot, suuttumukset ym. pitävät miestä aktiivisena ja leikkiä alati mielenkiintoisena. Sitä vain en muistanut, että tämä luonnonlaki toimii, kaikkien rakkaustaiteen sääntöjen ja hienouksien mukaan, näin selkeästi ja aukottomasti lapsuudessakin.

Kuten sanottu, päiväkodin lasten keskuudessa punainen väri on jyrkästi pannaanjulistettu väri.

Meidän Omiikin, joka tunnetusti vahva persoonallisuus, kieltäytyi pistämästä jalkaansa punasydämisiä pikkuhousuja. "Tyhmäkö sää oot? Luuletko sää, että mää rakasta ja meen pussauskoppiin?" karjui Omii ja heitti -  fiuuut - housut päin seiniä.

Mutta lastentarhanopettajamme vasta haljuun tilanteeseen joutui punaisen takkinsa kanssa. Yhtenä iltana hän ajoi pyörällään, punainen takki yllään, sen talon ohi, jossa meidän kaikkien ikävöimä lastentarhan tilapäinen miespuolinen työntekijä asuu. Pihalla seisovat muksut tekivät tapuksesta oman logiikkansa mukaisen johtopäätoksen ja epäilivät heti rakkautta näiden kahden välille.

HM

Kiitos äiti elämästäni -
Pikkutyttösi Omii